sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Helsinki osa 2; Suomenlinna

Suomenlinna on toinen paikka jossa olen halunnut jo useamman vuoden käydä, mutten koskaan saanut aikaiseksi. Viimeksi olen käynyt Suomenlinnassa kuudennella luokkaretkelle josta on jotain kymmenene vuotta... Huh huh tuli vanha olo.

Kävimme piknikillä sekä sotamuseossa ja sukellusvene Vesikossa. 


Sotamuseossa sai kokeilla hattuja ja takkeja.

Museon seinälle sai myös jättää viestejä. Jätimme tietenkin oman viestimme Hanan kanssa.

Vesikko oli hyvin pieni. Meidän kanssa samaan aikaan Vesikossa oli jotain neljä ihmistä ja tuntui, että porukkaa oli liikaa. Kun sukellusvene oli käytössä sielä oli kerralla 20 miestä... Huh huh.


Parasta Suomenlinnassa oli kyllä itse linnoituksen käytävät. Niissä yli yhtä hauska juoksennella kuin pienenä :D

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Helsinki osa yksi; Pihlajakatu 23 ja Amanda!

Lähdimme Hanan kanssa minilomalle Helsinkiin. Yövyimme Hanan kummitädin luona ja kävimme ostoksilla sekä tutustumassa Helsingin nähtävyyksiin. Ensimmäiseksi halusin lähteä etsimään salkkareista tuttua Pihlajakatua. Majatalo Amanda oli myös aivan lähellä joten menimme sieläkin käymään.




 Kävimme myös sisäpihalla, emme vain uskaltaneet otella kuvia koska pihalla oli ihmisiä pihatöissä. Oli kyllä jännää seisoskella roskiksen vieressä jonne niin monet todisteet hävitettiin :D

Amanda oli melkein nurkantakana. Jännintä oli, että kyseinen paikka sijaitsee kahden eri lähetystön välissä :D

In English: Me and Hana had mini vacation in Helsinki. I wanted to go see couple place where they film finnish soap opera Salatut Elämät (secret lives?).

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Suomen rautatiemuseo!

Kävimme jo aikaa sitten Hyvinkään rautatiemuseossa. Siellä oli todella paljon vanhoja vetureita, resinoita ja vaunuja. Harmillista vain, että kaikkiin vaunuihin ei nähnyt sisälle :(